broken fairytale

Can we skip to the part where i'm living my fairytale with my lovely kids and a husband who comes home every day with flowers. If this is the rocky road to that i'm not sure if i'm gonna make it. My back feels heavy and I seem to have a long way to go. With every corner that something good happens the bad follows. Just when you think it's gonna get easier it gets harder. When you let yourself be happy just for a second someone makes sure you're miserable again. They say crying helps, but how many hours, days or weeks do I have to cry to make it better? 

Wake up call

En enää kirjottele tänne niin usein kuin ennen. Ei vaan tuu luonnollisesti. Mutta ajattelin jakaa teille taas mun ajatuksia, teille jotka luette. Asioita joita ei tule ajatelleeksi kuin vasta jälkeenpäin.

4 vuotta taaksepäin. Kohtasin iso shokin, pitkän "sekakäytön" jälkeen sain tietää olevani raskaana. Mulla ei ollu pahoinvointia, mutta huomasin kun ei menkkoja näy missään että nyt on jokin vialla. Tein terveysasemalla raskaustestin ja positiivinen se oli. Tarkemmalla käynnillä tuli selväksi, että olin jo 8:nella viikolla, ja että päätös mahdollisesta pitämisestä oli tehtävä viikon sisällä. 

Mun päivät meni shokissa, varmaan koko ajan aborttiin asti in denial. (sori en muista suomeksi sanaa) ja nimeltä mainitsematon ihminen korvassa pakottaa aborttiin. En saanut koko sen viikon aikana edes ottaa sitä hetkeä itselleni ja meittiä mitä tekisin. Muistutin kuitenkin itseäni siitä, että sikiö on voinut saada jo aika paljon vahinkoa mun "sekakäytöstä", että lopulta ajattelin että abortti oli parhain vaihtoehto. 

No sinä päivänä kun menin abortin (lääkkeellisenä) tekemään, olin jo 11 viikolla raskaana ja eihän se lääkkeellisenä sieltä lähteny... kipulääkkeitäkin annettiin pore panacodeina ja edes 10 ei riittänyt, kunnes nesteellinen kipulääke pistettiin pakaraan niin lähti kipu ja tilalle tuli yksisarviset ja sateenkaaret. (ei kirjaimellisesti) 

Koko sen ajan ajattelin, että tuntisin jotain. Pahaa oloa tai surua. Mutta ei mitään. 

4 vuotta myöhemmin. Nykypäivä.

Istun 24.4.2014 lentokoneessa matkalla Tukholmaan. Lentokoneen noustua huomaan käytävän toisella puolella yhtä riviä vielä taaemmas n. 3kk vanhan vauvan. Se itki suoraa kurkkua aika varmasti kun korviin sattui (kellä nyt ei). Huomasin, että jäin tuijottamaan n. 30 sekunniksi tätä tapahtumaa. Kuin jokin olisi vetänyt mut 4 vuotta taaksepäin vain eri tapahtumin. Että olisinkin päättänyt toisin. Käänsin katseeni pois vanhempien alkaen miettimään mitä katson. Huomaamattani kyyneleet valuivat silmistä. Olo oli kuvottava. Koitin koota itseni, ettei ympärilläni matkaavat kiinnittäisi huomiota. Mutta heti kun ajatukseni vaelsivat tähän tapahtumaan ja aina kun vauva itki niin kyyneleet pakottivat itsensä ulos. Jopa tätä kirjottaessani tunnen surua, katumusta ja kuvotusta itseäni kohtaan. 

Kuinka tyhmää oli ajatella, että abortti olisi se helppo tapa ulos? Meni se kummin päin ikinä niin se ei ikinä ole ohi...

Joten sinä joka tätä luet, käytä ehkäsyä! Myös kondomia! nimim. 2 kertaa klamydian omaavana....

Sivuvaikutukset iskee

Eilisen päivityksen jälkeen jysähti aika mahtavasti sivuvaikutukset päälle, tuli semmosia hetkellisiä ja nopeesti ohi meneviä "kuumia aaltoja" ja pientä kuumotusta ja ahistusta rintakehässä.

Pupillit suureni lautasen kokosiksi ja ne on pysyny semmosina nyt eilisestä lähtien. Samoin on pahoinvointi tullu moikkaamaan mua...

Oli myös huomattavissa se, että kun tupakoin niin tulee semmonen hetkellinen ihmeellinen olotila, jota en osaa oikeen kuvailla. Unen päästäkin oli vaikee saada kiinni, vaikka olin väsynyt. 

Ja uusin sivuvaikutus tällä hetkellä on nyt kuiva suu. Saa olla koko ajan juomassa vettä. 

Mitään henkeäuhkaavaa ei ole kumminkaan nyt ilmenny, ja toivotaan että tää on nyt pahin mitä tästä seuraa. 

Pysykää kuulolla taas huomenna.

Ensimmäinen päivä lääkkeiden kanssa

Kirjoitan tässä oman taipaleeni uuden lääkkeeni kanssa ja sen vaikutuksista tästä päivästä eteenpäin.

En syönyt aamupalaa, join vaan kahvin ja poltin aamutupakan. Nyt kumminkin otin jo ensimmäisen lääkkeen. Tottakai piti pakkausseloste lukea ensin. Olen ihan kauhuissani, koska ensimmäisen kerran kun otin lääkkeen paniikkihäiriööni oli Cipralex ja ensimmäiset päiväni oli yhtä helvettiä ja jouduttiin käymään jopa sairaalassa sivuvaikutuksien takia, johon mulle annettiin Diapamia, joka ei ollut ihan hyvä vaihtoehto. 

Nyt kumminkaan en tunne vielä mitään ja toivon, että näin pysyy. Kuinka nopeesti nuo lääkkeet edes vaikuttaa? mitähän tässä pitäis niinkun odottaa? 

No toivon mukaan tämä lääke on sitten hyvä mulle, koska en jaksais vaihdella lääkkeistä lääkkeisiin etsien sopivaa itelleni. Pitää varmaan alkaa tekemään jotain muuta, että en ajattele jatkuvasti mitä pitäisi tapahtua. 

No tässä tätä kirjoittaessani tunnen jo, että lääke alkaa (ehkä) vaikuttamaan tai sitten kuvittelen vaan. Päässä tuntuu jotenkin oudolta, varmaan siksi kun serotoniinia nostattavia lääkkeitä (jos joku ei tiedä mikä on serotoniini niin se on niitä aivoissa olevia "happy happy" aineita, joita masennusta tai paniikkihäiriötä sairastava uupuu) 

Jalkakin vissiin heräs eloon kun hytkyttelee itsestään. Niin sanottiin myös pakkausselosteessa, että saattaa olla levottomuutta, että ei pysy paikalla tekemättä mitään. Mutta muuten kaikki näyttäs olevan hyvin? 

Menenkin tästä pelaamaan vaikka simssiä jos sais muuta ajateltavaa. Kiitos jos pysyt tässä "tukenani" ja luet tätä. Toivottavasti nyt tästä pääsen eteenpäin elämässä ja tekemään asioita.